Saksassa suosittuun kirjasarjaan perustuvaa elokuvaa kuvataan Kokkolassa

”Ainutlaatuinen markkinointimahdollisuus Kokkolalle”

Kokkolassa alkavat elokuun alussa saksalais-suomalaisena yhteistuotantona toteutettavan koko perheen elokuvan kuvaukset. Elokuva perustuu Saksassa suosittuun Matti und Sami-kirjasarjaan. Kuvauspaikkana on Kokkola, koska elokuvan päähenkilöiden mielestä suomalaiskaupunki on paras kesämökkipaikkakunta maailmassa.

Kokkolan kaupungin kehitysjohtajan Jonne Sandbergin mukaan Kokkolan valikoituminen elokuvan kuvauspaikaksi Suomessa on monessakin mielessä erinomainen asia.

– Elokuvan tekijät ostavat paikallisilta yrityksiltä erilaisia palveluita merkittävällä euromäärällä, eli puhutaan kuusinumeroisesta summasta. Lisäksi kyseessä on Kokkolalle ainutlaatuinen markkinointimahdollisuus Saksan-markkinoilla, Sandberg sanoo. Elokuvan tuotantoyhtiönä toimii Lieblingsfilm GmbH ja suomalaisena yhteistuottajana Hymyilevä mies-elokuvan tuotantoyhtiö Aamu.

– Kuvauspaikkana seudusta on entuudestaan hyvät kokemukset. Kattavan palvelutarjonnan lisäksi Kokkolasta löytyy hienoja kuvauskohteita, ja myös kaupungin aktiivisuudella oli iso merkitys päätöstä tehtäessä. Lisäksi pystymme kiinnittämään äänisuunnittelijaksi paikkakuntalaisen Heikki Kossin H5 Film Sound Oy:n, kertoo tuotantokoordinaattori Matti Sipiläinen Elokuvayhtiö Aamusta.

Kokkolan Matkailun toimitusjohtajan Jaska Pensaaren mukaan on hienoa, että elokuvatuotannot saavat jatkoa Hymyilevä mies-elokuvan jälkeenkin. Matkailulle helmikuussa 2018 ensi-iltansa saava, Saksassa ja Suomessa esitettävä elokuva, tietää työntäyteisiä aikoja. Visit Finland on kiinnostunut tekemään elokuvan ja Kokkolan avulla Suomi-brändiä tunnetuksi Saksassa.

– Yhteispohjoismainen Arctic Image-hanke ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ovat tehneet osaltaan aktiivisesti töitä markkinoidessaan aluetta elokuvantekijöille. Kun Kokkolaa nyt esitellään elokuvassa saksalaisyleisölle maailman parhaana kesämökkipaikkakuntana, meidän on myös vastattava huutoon, Pensaari muistuttaa.

Jos elokuvaan liittyvä markkinoinnillinen ulottuvuus toteutuu käytännössä, se tarkoittaa saksalaismatkailijoiden saapumista tutustumaan elokuvan tapahtumapaikkoihin.

– Aloitamme välittömästi muun muassa erilaisten majoituspakettien suunnittelun. Osa tulijoista varmasti majoittuu hotelleihin, mutta meidän on pystyttävä varmistamaan myös riittävä mökkikapasiteetti niille asiakkaille, jotka haluavat majoittua nimenomaan kesämökeissä.

Äänisuunnittelijan ja säveltäjän lisäksi Suomesta kuvausjaksolle Kokkolaan palkataan muun muassa äänittäjä, järjestäjä, puvustaja sekä puomittaja. Suomalaisnäyttelijöistä pääosissa nähdään Tommi Korpela ja Eero Milonoff.

Lisätiedot:

Jonne Sandberg
Kehitysjohtaja
Kokkolan kaupunki
puh. +358 44 7809 093

Jaska Pensaari
Toimitusjohtaja
Kokkolan Matkailu Oy
puh. +358 40 5576 295

Matti Sipiläinen
Tuotantokoordinaattori
Elokuvayhtiö Aamu
puh. +358 40 7578 865